Elena Kozharskaya
Elena aloitti CrossFitin elokuussa 2011 kuultuaan Imperiumin esikoisen syntymisestä Espoon Niittykumpuun. Harjoittelun monipuolisuus ja salin yhteishenki koukuttivat lähes välittömästi. Lisäksi erityisesti tuohon aikaan tiiviiden CrossFit -ympyröiden kautta tuli ajan myötä lukuisa määrä kavereita ympäri Suomen. Elenan lapsuus- ja nuoruusaikojen liikuntataustaan kuuluvat mm. koripallo, showtanssi ja kestävyysjuoksu. Juoksun saralla takana on neljä maratonia, yksi maastomaraton sekä lukuisia puolimaratoneja ja lyhyempiä matkoja vuosilta 2010-2013.
Vuonna 2012 tradenomin toimistohommat vaihtuivat Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan, mistä Elena valmistui ensin terveystieteiden kandidaatiksi (pääaineena liikuntalääketiede) ja lopulta liikuntatieteiden maisteriksi liikuntabiologian tieteenalalta, pääaineena liikuntafysiologia. Liikuntafysiologian lisäksi opintoihin ovat kuuluneet muun muassa valmennus- ja testausoppi, solu- ja molekyylibiologia, biomekaniikka sekä 1,5 vuoden urheiluravitsemuksen opintokokonaisuus. Tällä hetkellä Jyväskylästä saatua teoriapohjaa pyritään siirtämään käytännön työhön liikunta-alalla. CrossFit Espoolla ja CrossFit 10K:lla valmentamisen lisäksi Elena työskentelee muun muassa Kisakallion urheiluopistolla nuorten fysiikka- ja ravintovalmennuksen parissa useissa eri lajeissa, Helsingin Urheilulääkäriasemalla testaus- ja tutkimustoiminnassa, triathlonistien oheisharjoittelun sekä omien yksilövalmennettavien parissa aina yksilön tavoitteesta riippuen.
Harjoittelun saralla Elena on tätä nykyä monipuolinen sekakäyttäjä, jonka arkeen kuuluvat voima- ja kehonpainoharjoittelu, koripallo sekä eripituiset maantie- ja polkujuoksutapahtumat, luonnollisesti kehoa huoltavaa harjoittelua unohtamatta. Suurimpia kiinnostuksen kohteita, oma harjoitteluideologia ja valmennuksen perusta ovat kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa, jossa tavoitteena on elämän eri osa-alueiden tasapaino sekä ihmisen suorituskyvyn, käyttäytymisen ja elimistön toiminnan laaja-alainen tarkasteleminen. Koska oppiminen on elämänpituinen prosessi, tavoitteena on oman osaamisen jatkuva täydentäminen mm. koulutusten ja alan verkostojen kautta.
Elenalta voi tarvittaessa tiedustella myös yksilö- ja pienryhmäohjausta.
Koulutukset ja kurssit:
- Liikuntalääketieteen päivät (Liikuntatieteellinen Seura) 11/2018
- International Symposium “Modern Science and Practice for Strength and Endurance Training”, Jyväskylän yliopisto 10/2018
- Kuntotestauspäivät (Liikuntatieteellinen seura) 3/2018
- Voimaa ja suorituskykyä –seminaari 1/2018 (Rebel Lifters)
- Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteiden maisteri (LitM, liikuntafysiologi) 1/2018
- Kipu ja rakenteellinen tasapaino -seminaari (Kristian Ekström ja Heikki Marin) 11/2017
- Liikuntalääketieteen päivät (LTS) 11/2017
- International Symposium on Exercise Physiology: Mechanism of Adaptations to Exercise Training 10/2017
- Street Workout -ohjaajakoulutus (Suomen Street Workout ry) 4/2017
- Painonnoston ohjaajakoulutus 2 (SPNL) 12/2016
- International Symposium on Biomechanics of Human Movement: Mechanisms and Methods 9/2016
- Painonnoston ohjaajakoulutus 1 (SPNL) 1/2016
- International Symposium on Combined Endurance and Strength Training for Physical Fitness and Sports Performance 9/2015
- Optimoi voimantuotto –koulutusseminaari 9/2015
- Jyväskylän yliopisto, terveystieteiden kandidaatti (TtK) 6/2015
- International Symposium on Exercise Physiology: Focus on High-Intensity Training and Nutrition 11/2014
- CrossFit Level 1 Trainer 3/2013
- FAF Gym Trainer 10/2010
- FAF Foundation 10/2009